Lupa liikkua!

Siinä kuva mahasta ylhäältä otettuna viime viikolta, olikohan 34 tasan. :) Tuntus tulevan aika lailla vain eteenpäin, ei niinkään sivuille. Kukat sain kaverilta. Tuli kaasot pitämään mulle seuraaa ja pienimuotoiset vauvakutsut vietettiin kolmestaan. Mies oli reissussa pienissä häissä.

Viime to oli lääkäri. Sain luvan tällä viikolla ottaa rennommin ja liikkua enemmän. Enää ei synnytystä aleta estelemään, vaan jos käynnistyy niin saa syntyä. Hui! Ja helpotus! Ihana saada jännitys "pysyisivät vielä sisällä" pois. Jokaisesta päivästä ja viikosta ja rajapyykistä olen ollut kiitollinen. "Nyt on niin ja niin monen prosentin mahdollisuus selviytyä, nyt ei ole enää pikkukeskonen, nyt saa syntyä" ja monet muut.

Ja nyt kun saa liikkua rennommin, on sekin aika hienoa! Käytiin ystävänpäivänä mieheni kanssa syömässä. Tänään ja eilen olen touhunnut vähän kotona, lähinnä rästihommia ym. Tänään pakkailin vähän sairaalakassia. Ylihuomenna on taas lääkäri. Jotenkin sitä aina ajattelee, että ainakin nämä ja nämä ehtisin vielä tehdä, jos vaikka lääkäristä tuleekin ihan uudet ohjeet.

Nyt on siis 35+3. Viimeiset viikot käyn lääkärillä kerran viikossa, siihen neuvolat päälle. Aika tiuhaan seurataan. Mutta ei montaa viikkoa ole enää. Kolmisen viikkoa, sitten aletaan viimeistään käynnistämään. Seuraava jännityksen aihe onkin, että kohta vauvat ovat oikeasti täällä meidän kanssa! Miten me selvitään? Minkähänlaista siitä tulee? Onko kaikki tarpeellinen hankittu? Apua... Myöhäistä se tosin nyt on ;)

Monesti saa lukea, että monikkoarki on sellaista ja tällaistä ja tulee voivotteluja, että kyllä se siitä. " Tuplatsempit teille, jotkut jännittää miten pärjää koiran ja vauvan kanssa, ja teille tulee kaksi vauvaa". Niinpä... Puolen vuoden päästä olen varmasti viisaampi, että miten sitä sitten pärjää. Lueskelin myös jotain keskustelua kaksosten synnytyksestä. Siinä oli onneksi suurin osa ihan positiivisia kertomuksia. Se oli sinänsä aika jännä, koska yleensä kuulee ja lukee juuri niitä ei niin kivoja synnytyskertomuksia.

Eiköhän se siitä! Onhan ne muutkin "selvinneet" :) Ja mieheni on onneksi tukenut ja tsempannut, vaikka varmasti häntäkin jännittää. Toisaalta olen jotenkin mielelläni hieman hölmönä, etten tiedä kaikkea etukäteen. Etukäteen jännittäminen ei kuitenkaan muuta tulevaa, se tekee vain tästä hetkestä vähän kurjemman. Niin, helpommin sanottu kuin tehty! :D