Puikot heilumaan!

Ostin lankaa! Ensimmäinen käsityö kaksosille suunnitteilla. Näistä ajattelin neuloa molemmille sukat, eri väriset mutta myös jotain samaa. Katsotaan miten käy! :D
Ensimmäiset sukkani ym. neuloin vasta yli 20-vuotiaana. Kävin itse teknisen käsityön koulussa, joten neulominen ja virkkaaminen olivat vierasta maaperää. Opiskeluaikana kuitenkin innostuin ja opinkin jotenkin. Ensimmäiset sukat neuloin nykyiselle miehelleni. Niistä tuli niin suuret, etteivät ne pysyneet jaloissa. Sittemmin olen vähän kehittynyt...

Raskauden alusta asti on ollut mielessä, että haluan neuloa vauvoille jotain mutta jotenkin en ole aiemmin "uskaltanut" aloittaa mitään. Ehkä sitä on jotenkin jännittänyt tai halunnut vain keskittyä hetkeen, ei tulevaan. Mutta nyt on siis viikko 21 menossa.

Alkuviikosta oli rakenneultra ja lääkäri. Tunnin makasin siinä penkillä ja ihmettelin näytöltä vauvojani. Mieheni katseli siinä vieressä. Uskomatonta, miten tarkasti kätilö kaiken sieltä näki ja katsoi! Eihän aikuinenkaan ihminen pääse koskaan tuolla tavalla "tarkastettavaksi". Kätilön mukaan molemmilla oli kaikki hyvin ja koko vastasi molemmilla laskettua aikaa. Nyt on sitten A-vauva ja B-vauva. Kuvia on ollut kiva ihailla. Jotenkin vauvoista tuli taas "läheisempiä" ja kovasti heitä mietin ja odotan. Vaikka mikään kiire heillä ei siis ole. Äiti on vain innoissaan. :D

Matkalla sairaalaan juttelimme haluammeko tietää sukupuolen vai ei. Ja vasta kätilön kysyessä teimme päätöksen, kyllä. Se oli aika jännittävä hetki. Olisimmehan me sen varmasti saaneet myöhemminkin tietää, kun käyn kahden viikon välein lääkärintarkastuksessa mutta jotenkin oli kuitenkin kiva saada se tietää nyt. Meille sattui todella mukava kätilö, jolla on itsellään myös kaksoset. Niin, siis saimme tietää sukupuolen mutta pidän sen vielä omana tietonani. ;) Kerroimme toki perheillemme mutta muille emme ole kertoneet. Minulla on jotenkin sellainen olo, että haluan pitää sen omana tietonani. Moni asia raskaudesta on "julkista" ja olen aika avoimesti siitä myös puhunut. Jotain haluan pitää vielä omana juttuna, meidän juttuna. Voi olla, että mieleni muuttuu jossain kohtaa mutta nyt mennään näin.

Tänään on isänpäivä. Vein miehelleni aamupalan sänkyyn ja annoin kortin ja pienen, humoristisen lahjan. Sanoin, että tässä on esimakua tulevalle isälle. Vuoden päästä aamu on toisenlainen! Hän oli yllättynyt ja mielissään. Pari iltaa sitten mieheni tunsi vauvan/vauvojen liikkeitä. Se oli meille molemmille aika hieno hetki. Odotan kovasti, että vauvojen liikkeet alkavat tuntua selkeästi vatsan päältä, jotta hänkin pääsisi niitä tuntemaan. Itse jo tunnen päivittäin, useamman kerran päivässä "kuplintaa" ja välillä heitetään varmaan kuperkeikkaa tai kääntyillään.

Vatsa on nyt selkeästi esillä. Lääkäri sanoi viime tarkastuksessa, että jos olisi yksi vauva, niin vastaisin viikkoja 30. Se tuntui jotenkin pieneltä iskulta vasten kasvoja. En ole sitä oikein tajunnut. Olen pitänyt jumppaa reilu kaksi vuotta. Alkuviikosta kävin pitämässä viimeisen jumpan. Ajattelin, että nyt siirryn siitä sivuun, en halua riskeerata mitään. Toki liikuntaa pitää silti jatkaa mutta kevyemmässä muodossa jatkossa. Mahan alkaa huomaamaan entistä selvemmin, kenkiä laittaessa jalkaan, kylkeä kääntäessä, liian nopeasti kävellessä. Mitähän se on sitten, kun maha on oikeasti iso? :D No, aion nauttia tästä mahasta (aina kun sille ei ole estettä, heh!).